Kirjoittanut omistaja
"Magnus! My love!" Korkeaääninen nainen kiljahti ja juoksi pää kolmantena jalkana syleilemään miestä. "How are you? It's been ages for God's sake! Almost 5 years you know?? It's so good to see you here, my dear!"
"I'm fine, very fine, thank you for asking, how about you, Lily?"
Joan Fernandes Espinozan vaimo, saksalaissyntyinen Lina Emilia - tai ihan vain Lily - todellakin oli äärimmäisen tuttavallinen ja ystävällinen nainen, vallan ihastuttava ja karismaattinen persoona myös Magnuksen mielestä.
"You came to see our black beauty, right? She IS gorgeous, truly she is. She was imported from Portugal a year ago but sadly we can't keep her anymore... But hey, let's eat first! Right, my dear?" tummatukkainen nainen katsahti espanjalaismieheensä, joka jo pyöritteli tamman suitsia käsissään. "Jesus man, Joan, put them away, this man needs food! --- Oh, by the way, how's Ragnar?"

Herkullisen lounaan aikana Magnus kertoi värikkäästä elämästään Norjassa Ragnarin, Radulfin ja Ofelian kanssa kuin myös Vinterhusin lopettamisesta neljää vuotta myöhemmin. Lily oli harmissaan kuullessaan, ettei ehkä enää ikinä edes kuulisi Ragnarista, joka Aragon XVI:n oli heiltä alunperin ostanutkin, mutta oli kuitenkin tyytyväinen, että ori oli edelleen kuvioissa mukana. "...yhdessä Melisen kanssa tosiaan perustimme tallin Suomeen. Norjaan tottuneena Suomi ei ollut paha paikka muuttaa, vaikka toki välillä sitä tänne Espanjaan kaipaankin." Magnus totesi hieman haikailevasti. "Täysin ymmärrettävää. Olet kyllä aina tervetullut meille." Lily vastasi lämmin hymy kasvoillaan.

Oli koeratsastuksen vuoro. Magnus toki tiesi jo, että Espinozan kasvattamat ja välittämät hevoset olivat aivan ylivertaisia, mutta tietenkin ne oli koeratsastettava ennen ostopäätöstä. Mies kävi läpi kaikki askellajit, kävi muutamia vaativamman tason kouluratsastustehtävää ja kokeili pieniä esteitäkin - ja jo parinkymmenen minuutin kuluttua pysähtyi kentän laidalle pariskunnan luokse: "Tämä lähtee mukaani."
"Niin se todellakin lähtee."

Irtohypytystilaisuus Kuuran Suomenratsuissa, 100-120 cm, kirjoittanut Katri Helminen (tuotoskuva)
Julkaistessani ilmoituksen avoimesta irtohypytystapahtumasta en olisi osannut kuvitellakaan, että osallistujalistalle eksyisi tavanomaisten suomenhevosten, puoliveristen ja ponien lisäksi niinkin eksoottinen ilmestys kuin portugalilainen musta lusitano. Sellainen Magnuksen esittämä kymmenvuotias Cagarra de Lopo kuitenkin oli, ja vaikka ensinäkemältä hevonen olikin kovin barokkimallinen, ei se lopulta pärjännyt kujassa ollenkaan niin kehnosti kuin etukäteen olin pelännyt. Itse asiassa tammalla oli yllättävänkin matkaavoittava laukka, minkä vuoksi sille sopivaksi kuvittelemani estevälit jäivätkin todellisuudessa auttamatta liian lyhyiksi. Adan suorittamisintoa moinen arviointivirhe ei vaikuttanut häiritsevän, mutta hyppyjen laatuun se vaikutti kuitenkin sen verran negatiivisesti, ettei välejä kannattanut jättää pidentämättä esteiden korotuksen yhteydessä. Tämän jälkeen tamma vasta vauhtiin pääsikin, eikä sitä missään vaiheessa tarvinnut kannustaa etenemään kujassa reippaampaa; sen sijaan Magnus sai olla tarkkana, ettei päästänyt hevostaan yhtään liian aikaisin irti kujaan alkukiihdytyksen estämiseksi. Estetekniikaltaan Ada oli yllättävänkin näppärä ja erityisesti tamman ylälinjan käyttö miellytti silmääni kovasti. Etujalkojaan hevonen olisi tietysti voinut taivuttaa enemmän ja takajalkansakin se olisi saanut mieluummin avata kuin kipristää mahansa alle, mutta näilläkin eväillä reilun metrin korkuiset esteet ylittyivät poikkeuksetta vaivattomasti ja iloisella mielellä. Magnuskin vaikutti olevan tyytyväinen näkemäänsä uskaltaen paljastaa vasta hypytyksen loputtua, että kouluratsuna kunnostautuneen Adan vuoden 2025 tavoitteet liittyivät vahvasti esteratsastukseen – hatunnoston arvoinen suunnitelma, jonka onnistumiselle en tämän päivän suorituksen perusteella nähnyt mitään estettä; ainakaan Adan yrittämisestä hyppääminen ei tulisi jäämään kiinni.

Kouluvalmennus, valmentanut Aino Kurkinen (VRL-12701)
Ilokseni, sekä kieltämättä helpotuksekseni, Magnus kutsui minut toisenkin kerran valmentamaan. En siis ollut antanut itsestäni täysin toistaitoista tai tyystin teinimäistä kuvaa ensimmäisellä kerralla! Tälläkin kertaa pitäisin kaksi valmennusta, ensin Magnukselle ja lusitanotammalleen, sitten Meliselle pienhevosoreineen. Kumpikin hevosista oli minulle nimenä tuttu, erityisesti Cagarra de Lopon uraa seurasin suurella mielenkiinnolla. Kenties Murahti-orin olisi pitänyt kiehtoa minua enemmän, minullahan oli suomenhevosia muttei lusitanoja, mutta kyllähän tuollainen laatutamma kääntää päitä saaden seuraajia roturajojen ylikin! Samoissa luokissahan minäkin puoliverisineni kilpailen.

Tiedä häntä, kumpi meistä hymyili leveämmin, minä vaiko Magnus. Cagarra, kotoisammin Ada, selvästi paistatteli silmäterän asemassa. Kiistatta kaunis, laadukas tamma vaikutti yksinkertaisen hurmaavalta persoonalta, minuakin se oli tervehtinyt kuin vanhaa tuttua. Selkeän rauhallinen, omissa nahoissaan viihtyvä tamma ei turhia stressannut tai hätäillyt, vaikka kunnon alkukäyntejä edelsi kohtalaisen pitkä alkulöntystely vaihtaessamme Magnuksen kanssa kuulumisia sekä miehen kertoessa Adan kauden tavoitteita. Power Jump 120cm tasolla yllätti!
Aluksi Ada sai liikkua melko vapaassa, pitkässä muodossa, kunhan kantoi itsensä sekä liikkui riittävän aktiivisesti. Verryttelyn laukkaosuuden ohjeistin ratsastamaan kevyessä istunnassa. Alun tehtävät olivat niitä tavanomaisia harjoitustehtäviä, joita varmasti jokainen valmentaja ja ratsastuksenopettaja teettää kyllästymiseen asti. Mutta kun ne toimivat! Magnuksen ja Adan kanssa erityisesti verryttely tuntui vähän liikenteenohjaukselta, hevonen kun liikkui todella hienosti, oli kuulolla, ei vaatinut herättelemistä eikä sen puoleen jarruttelujakaan.

Oli minulla onneksi muutakin virkaa kuin kertoa sopiva väli suunnanmuutoksille ja siirtymille. Luonnollisesti Magnus lähti ratsastamaan tammaansa lyhyempään, korrektimpaan muotoon harjoitusten edetessä, ja samaa tahtia lisäsimme tehtävien vaatimustasoa. Erilaiset väistöt ja taivutukset sekä kulmien ratsastaminen takaosakäännösmäisesti nousivat tänään pääosaan, laukassa ratsukko taas pyöri pääty-ympyröillä vastalaukan sekä laukanvaihtojen parissa. Melko runsaasti sekaan ripotellut käyntipätkät rytmittivät valmennusta, jolle olimme varanneet muutoinkin hieman reippaammin aikaa kuin sen tavanomainen kolmivarttisen työskentelyn plus verryttelyt.
Magnuksen ja Adan työskentelyä oli suoranainen ilo seurata. Molemmat tuntuivat hymyilevän, ja oliko tuo ihmekään, tehtävien sujuessa kuin hyvin harjoiteltu, huippuunsa hiottu tanssi! Taivutukset olivat tasaisia, tamman liikkeiden tempo ei kärsinyt vaan pysyi tasaisena niin suoralla uralla kuin taivutustenkin aikana. Muutaman kerran tarkastin taivutuksen rehellisyyden pyytämällä Magnusta ratsastamaan temponmuutoksen kesken taivutusta. Ada pysyi pohkeen edessä, pakka niin sanotusti kasassa, tamma ei hämmentynyt temponmuutoksesta eikä taivutus kärsinyt. Erityisen hyvilläni olin siitä, miten rehellisesti koko kehollaan Ada Magnuksen apuihin vastasi; kaula ei taipunut liioitellusti, mikä kertoi koko kropan olevan töissä. Yleensä voimakkaasti taipunut kaula kieli loppukropan lomailusta. Ada heittäytyi tarmokkaasti, kuitenkin tarkalla korvalla saamiaan apuja kuunnellen tehtävästä toiseen loistaen erityisesti avo- ja sulkutaivutuksissa, joita maustoimme myös taivutuksesta suoraan ratsastettavin ympyröin ja voltein. Tammalta ei tosiaan tarvinnut kahta kertaa pyytää mitään, tämä valmennus oli melko puhtaasti Magnuksen apujen sekä istunnan hiomista.

"Sinulla on kyllä upea tamma", ihastelin ratsukon viimeisen vastalaukkaympyrän jälkeen. Leveä hymy Magnuksen huulilla kieli hänen tietävän asianlaidan itsekin.
"Ada tuntuu liikkuvan luonnostaan hyvässä ryhdissä ja tasapainossa, se on selkeän hyvin treenattu kummankin kierroksen olevan tasavahva. Ratsastaessasi treenejä, joissa muutat reippaasti hevosesi muotoa anna sille reippaasti käyntipätkiä kuten tänään teimme. Vaikka Adallakin on ikää, kokemusta ja osaamista, kaipaa se samalla tavalla lepohetkiä. Estetavoitteidenne vuoksi treeniohjelmassanne onkin mukavasti vaihtelua, mutta älkää jämähtäkö kenttien ja maneesien sisälle. Aikuiset hevoset kaipaavat vaihtelua, mielenvirkistystä sekä motivointia samojen maisemien ja tehtävien sijaan aivan samalla tavalla kuin nuoret, yhä uutta oppivat ratsunalut. Olipa ihanaa päästä taas valmentamaan sinua ja nähdä Ada ihan kotioloissa, olen seuraillut uraanne suurella mielenkiinnolla. Olet sinä Ada kyllä yksi hurmuri!"