"Myynnissä lupaava 6-vuotiaaksi kääntyvä pienhevosori Murahti. Isä Mooritsi, emä Pirna, emänisä Aarnin Tuima. Murahtilla on kolme hyvää askellajia ja hyppää matalia esteitä hyvällä tekniikalla, startannut nuorten hevosten luokissa. Rohkea ja reipas, rehellinen ori. Jalostukseen, näyttöön tai käyttöön, ostajan päätettävissä. Myydään hevosharrastuksen lopettamisen vuoksi."
Suomenhevosia meillä oli lapsuudenkodissani, mutta kotoa muuttamisen jälkeen en ollut sellaiseen edes koskenut - ennen tätä päivää. Puoliveriset ja nykyään myös iberialaiset ovat ehdottomasti ne The Rodut joita vain haluan koskaan omistaa, mutta pääni pehmesi heti kun näin hevosmyyntifoorumilla Manun. Jo pelkkä myynti-ilmoitus antoi kuvan hirmu kivan oloisesta - ja näköisestä - pikkuoriista, ja innostuin Manusta vielä enemmän, kun tajusin suvusta löytyvän tutun hevosen: emänemä Piruettin, joka oli äitini omistuksessa pari vuosikymmentä sitten! En "Pirjolla" itse ratsastanut kuin vain pari kertaa, mutta kiva ja hauska tamma se oli - ruunikko läsipää. Tottakai piti laittaa tästä WhatsAppia äidille, joka kiinnostui Murahtista itsekin.
Manu kotiutui Baroccoon erinomaisesti ja jo seuraavana päivänä saapumisesta olisi mielellään lähtenyt kentälle töihin. Kovasti toivon, että Manusta saamme hyvän pikkuratsun ja mahdollisesti myös apulaisen peltotöihin! -Melise
Manu on asiallinen ja luotettava, mutkaton pienhevonen. Sitä on helppo käsitellä ja edes vieraassa ympäristössä ei tarvitse jännittää, keksiikö hevonen jotain ihmisten päänmenoksi. Hoidettaessa ori on kiltti, toisinaan ei tosin jaksaisi seistä aloillaan mutta mikään mahdoton steppailija se ei ole. Varustaminen, peseminen, kavioiden vuoleminen... Kaikki sujuu tämän hevosen kanssa ilman suurempia vaikeuksia.
Ratsuna Manu on innokas ja aina valmiina oppimaan jotain uutta. Se kuuntelee hyvin painoapuja ja arvostaa tasaista, pehmeää istuntaa - se ei siedä minkäälaista hytkymistä ja pomppimista satulassa, mikä tekeekin hevosesta vain kokeneidemman ja hyvät keskivartalolihakset omistavien ihmisten ratsun. Manulla on kolme hyvää ja puhdasta askellajia, joskin ravi on hevoselle se kaikista vaikein sen jäädessä herkästi pelkäksi "juoksemiseksi". Ravia saakin työstää sileällä ratsastettaessa enemmän jotta satulassakin olisi mukavampi istua.
Esteradan nähdessään Manu alkaa käymään korkeammilla kierroksilla pysyen kuitenkin hyvin kuulolla. Myyjä ei valehdellut orilla olevan hyvä hyppytekniikka, sillä sellainen siltä löytyy. Ori ei kolauttele puomeja tai jännitä erikoisempiakaan esteitä vaan hyppää varmasti ja reippaasti, hyvällä ilmavaralla. Radalla esteiden välillä hevosta saa kyllä pidätellä mikäli uhkaa lähteä kaahottamaan, niin paljon Manu nauttii hyppäämisestä.
Manu on maastovarma ja maastoilee mielellään ilman kaveriakin. Tarkkana ympäristöstään tietenkin saa olla maastossakin, ikinä ei voi tietää mikäli se kymmeniä kertoja ohitettu polun vieressä kököttävä siirtolohkare jonain päivänä päättääkin käydä päälle... Maastossa on Manun mielestä kivaa, mutta kotiinpäin meneminen on aina kivempaa - mielellään myös täysiä.
|
Sukuselvitys
Emä Pirna on pienhevoskokoiseksi jäänyt kirjava tamma. Siitä kaavailtiin ravuria, mutta menestystä ei radoilta tullut - sen lisäksi että se oli hidas, ravaamisen sijaan tamma siirtyi herkästi laukalle. Pirna myytiin muualle ratsukoulutettavaksi ja ratsun töissä se on ollutkin varsin kiva tapaus. Sen kanssa on käyty niin koulu- kuin estekentillä kuin myös harrastetason kenttäkilpailuissa, näyttelyissäkin se on ollut tuomaristojen mieleen. Pirnalla on Murahtin lisäksi pari vuotta vanhempi jälkeläinen "Mustiikka", joka myöskin startannut kouluradoilla vaihtelevalla menestyksellä.
Isänisä Aarnin Tuima on kouluratsastuksessa kansallisella tasolla vaB-luokissa asti kilpaillut ori. Tuimalla on takanaan myös menestystä raviradoilta; useita voittoja sekä kymmeniä sijoituksia kolmen parhaan joukosta. Luonteeltaan Tuima on yhteistyökykyinen ja asiallinen. Ori on kantakirjattu toiselle palkinnolle ja ollut suosittu jalostuskäytössä.
Emänemä Piruetti on ruunikko tamma, jolla on varsin hieno raviura takanaan. Alku raviradoilla ei ollut kummoinen, tamma oli melko keskinkertainen ravuri ja jäikin monesti porukan hännille, mutta valmentajan vaihtuessa alkoi tamman vauhti kasvamaan ja niin veikkaajien kuin yleisönkin hämmästykseksi alkoi tammaa näkyä kärkikolmikossa. Tamman ura päätettiin seitsemänvuotiskauden jälkeen tamman voittaessa vuoden arvokilpailut. Sittemmin Piruetti ratsukoulutettiin ja myytiin Lappiin vaellusratsun töihin Paijonmaa Ranchille, joskin hyvää ja riittävän rauhallista asiakashevosta siitä ei saatu. Tamma asui muutaman vuoden vaellustallilla ennen kuin myytiin siitostammaksi Murtokylän ravitallille.
NÄYTTELYT
-
ARVOKILPAILUT, TARINALLISESTI MERKITTÄVÄT & VILLIT KILPAILUT
21.09.2014 FIN Häjy Showjumping, Yorca Warmbloods, 60 cm - 5/43 (tuotos)
Päiväkirjamerkintä 09/24, kirjoittanut Emmanuel de Vito / Mäni (VRL-14905)
Westernweekien paras anti oli ehdottomasti se, miten sieltä löysi samankaltaisia ihmisiä. Uusia tuttavuuksia, uusia ystäviä - ilman Westernweekejä ja eritoten juuri tämän vuoden kilpailua tuskin olisin nyt Mutukoskella, Magnus Antoninin vieraana.
Vastaanotto oli lämminhenkinen ja tuttavallinen. Magnus esitteli paikkoja ja pääsin rapsuttelemaan yhtä viime kevään tiimitoveriani, criollotamma Diaa; sen jälkeen istahdimme alas ja hörpimme rauhakseen kahvit ja vaihdoimme kuulumisia.
M & M Barocco oli miljööltään miellyttävä ja kodikas, vaikka se olikin huomattavasti hienompi kuin Seppele. Katselin vaikuttuneena siistiä ja järjestelmällistä varustehuonetta, kun valmistauduimme pieneen maastoretkeen. Magnus halusi näyttää tiluksia ja lähimaastoja, lupasi samalla kertoa paikan historiasta ja sen sellaisesta – kuuntelin hymyssä suin samalla, kun tein tuttavuutta maastoratsuni Manun kanssa. Karsinan nimikyltissä luki Murahti, mutta onnekseni tummanpuhuva pienhevonen tervehti mua murahduksen sijaan hörähdyksellä.
“Tää on ihan tuore tapaus. Melisen uus päähänpisto”, Magnus naurahti, kun suitsin läsipäätä tallin käytävällä.
“Ai jaa. Aattelit sit pistää mut koekaniiniksi.”
Magnus naurahti.
“On se jo sisäänajettu. Ja ihan täyspäinenkin pitäisi olla.”
Lähdimme ratsastamaan perätysten syysauringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Ratsukseen Magnus oli valikoinut Adoniksen, komean Puro Sangue Lusitanon, joka kulki reippain askelin mun ja Manun edellä. Oli kaunis, raikas päivä, juuri sopiva pienelle maastoretkelle. Naakkaparvi lehahti nauraen lentoon koivukujan latvustosta ja kaukana kuului kurkiauran huuto.
“Manu kulkee omalla moottorilla”, Magnus hymyili vilkaistessaan taaksepäin. Korvat pystyssä, pitkin ja reippain askelin kulkeva Manu puhkui intoa päästessään happihyppelylle.
“Joo. Tällaisiin oon tottunut. Se mun eestiläinen on vähän samanlainen.”
“Hyvä homma.”
Magnus kertoili niitä näitä, esitteli läheisen pikkukosken ja kangasmetsän läpi kulkevan muutamien tukkiesteiden sisältämän maastoesteradan. Ohitimme laavun ja melkein piilossa olevan, pikkuruisen uimarannan sekä puisen sillan, jonka pintaa vasten hevosten kaviot kopsahtelivat kumeasti.
Peltosuoralle päästyämme kannustimme hevoset laukkaan. Manu löysi heti nopean vaihteen ja tehosti räjähtävää lähtöä parilla riemupukilla, mutta onnistuin pitämään tasapainon ja pysymään kyydissä mukana. Musta harja piiskasi vallattomana kämmenselkiä vasten ja tunsin, miten pikkuori oikein venytti askeliaan päästessään laukkaamaan peltoaavan poikki. Magnus ja Adonis laukkasivat rinnalla, miehen suu oli yhtä leveässä hymyssä kuin omani.
“Mamma mia, se oli hauskaa”, Magnus virnisteli, kun sitten hidastimme ratsumme raviin ja lopulta käyntiin. Manun korvat kääntyilivät edestakaisin, sen sieraimet värähtelivät laajenneina kun se tasaili hengitystään. Taputin oria kaulalle ja naurahdin.
“Oli. Melkein kuin olisi ollut raketin kyydissä.”
“On tuo melkoinen taskuraketti.”
“No on.”
Paluumatkalla puheet pyörivät enimmäkseen westernin ympärillä - kertoilin Nayan kuulumisia ja tiedustelin, oliko Magnuksella kiikarissa kisamatkoja lähitulevaisuudessa. Leveällä hiekkatiepätkällä otimme vielä toisen, edellistä hillitymmän laukkapätkän, ennen kuin oli aika suunnatta takaisin tallia kohti.
“Mulla oli alunperin haaveissa vähän tämän tyyppinen hevonen”, kerroin sitten Magnukselle samalla, kun pörrötin kevyesti Manun harjaa. “Suomenhevonen tai piekkari. Oon aina pitänyt suomalaisista, niillä on hyvä työmoraali.”
“No, katselehan jostain mukiinmenevä tamma, niin äkkiäkös me sulle oma Manu laitetaan tulemaan”, mies ehdotti ja naurahdin.
“Kiitos tarjouksesta, mutta kyllä mä taidan olla yhden hevosen mies.”
“Joo, no, tarjous on silti voimassa.”
Melise, Magnusin yhtiökumppani, odotteli meitä vastassa, kun palasimme tallille. Hymyilevä nainen tarttui Manun ohjista, kun laskeuduin satulasta ja suorastaan kihisi tietää, miten maastossa oli mennyt.
“Ihana kuulla, että meni hyvin”, nainen sanoi ilahtuneesti kuultuaan, että maastoreissu oli ollut oikein mukava. Taputtelin Manua kaulalle ja Melise siirteli sen pitkää harjaa pois orin silmiltä.
“Ainahan tämmöiset ei niin suunnitellut ostot vähän mietityttää, mutta onneksi ei ole tarvinnut katua näitä kauppoja.”
“Joo, vaikuttaa kyllä mukavalta ja mutkattomalta hevoselta”, hymyilin Meliselle. “Toivotan teille monia, hyviä, yhteisiä vuosia.”
“Kiitos paljon!” Melise sanoi aurinkoisesti. Magnus nappasi aurinkolasit päästään ja putsasi niitä rennosti takkinsa helmaan.
“No, miten ois, vieläkö pistetään sauna tulille?”
“Mikä jottei”, virnistin. Hyvinhän tässä vielä löylyissä kävisi, matka Mutukoskelta Liekkijärvelle ei ollut kummoisen pitkä ajaa vaikka yötä vasten. Oli rikkaus omata ystäviä muuallakin kuin vain kotiseudulla.
"Manu"
VH00-000-0000 | PKK5891
♥ Suomenpienhevosori
♥ s. 19.11.2022,
♥ Mustanruunikonkirjava (Ee/Aa/At/SW1), 146 cm
♥ Kasvattaja Heli Viljakkala, Suomi, evm
♥ Omistaja Melise Paijonmaa VRL-01544
♥ Kotitalli M & M Barocco
♥ Harrastehevonen
ko: HeB (tavoite HeA)3v 14.11.2023, 8v 06.07.2025
re: 60 cm (tavoite 90 cm)
ARVONIMET & PALKINNOT
♥
KRJ
Kilpailee porrastetuissa, tasolla 0/0
Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen, kaikki sivuilla esiintyvä tieto on puhdasta mielikuvituksen tuotetta!
Please note this is a sim game stable / horse art role playing game.