Spion
Spion, "Sponge" | VH21-232-0002, PKK3312
Itävaltalainen puoliveriori (österreichisches warmblut), mustanruunikko 163 cm | s. 16.02.2019, 8,5-vuotias kasvattanut Steffen Weisz, ![]() kouluratsu sekä valjakkohevonen, ko: int II valjakko: noviisi ![]() Hevosen historiaa
Spion on syntynyt Itävallassa Steffen Weiszin ratsutallilla. Ensimmäiset neljä vuotta ori asui kasvattajatilallaan Steffenin tyttären ratsutettavana, kunnes se laitettiin myyntiin lupaavana kouluratsun alkuna ja päätyi Herbert Boehmin ratsutallille Saksaan. Herbert oli ehtinyt viedä oria aina intermediate I tasolle asti, ennen kuin Meliséstä tuli orin toinen omistaja ja sen vakituinen ratsastaja.
Luonnekuvaus
Spionia käsiteltäessä vaaditaan aina hieman erikoistoimenpiteitä. Se on syytä taluttaa suitsitettuna tai vähintään orikuolainten kanssa, sillä vaikka ori onkin ihmistä kohtaan nöyrä ja kunnioittava, ei hevonen aina muista kuinka tulee käyttäytyä, etenkään vieraiden oriiden lähettyvillä. Tallikavereihin se on ajan myötä tottunut, mutta vieraita oreja se ei siedä lainkaan ja tämä tulee ottaa huomioon esimerkiksi kisapaikoilla. Ruunia kohtaan Spion on melko asiallinen, mutta tammojen läsnäollessa ori kokee ruunatkin kilpailijoina. Orin käsittelijän tulee siis olla jämäkkä ja olla aina tilanteen edellä, jotta mitään ikäviä tilanteita ei tapahtuisi.
Ori kannattaa hoitaa käytävällä kiinnitettynä kumpaankin naruun, sillä karsinassa hoitotoimenpiteiden aikana sillä on tapana pyöriä ja hyöriä, purra karsinan kaltereita tai kiemurrella harjan alta. Harjaaminen ja varustaminen on siis syytä hoitaa ripeästi, sillä ori kyllästyy melko nopeasti paikallaan seisomiseen eikä malttaisi olla lähtemättä jo hommiin. Vaikka Spion tuleekin hyvin juttuun karsinavierustoverinsa kanssa, tarhataan Spion silti aina yksin. Se, miksi Spion on saanut orina pysyä, on sen erinomainen työskentelymotivaatio sekä hyvät kouluratsun ominaisuudet ja kapasiteetti aina korkeimpiin luokkiin asti. Se on nopea oppimaan eikä hermostu vaikka ratsastaja antaisi jonkin verran ristiriitaisia apuja. Ori kantaa itsensä hyvin ja kokeneemman ratsastajan kanssa se tekee pilkuntarkasti kaiken, mitä siltä pyydetään. Spionilla on kolme hyvää ja vahvaa askellajia ja koululiikkeistä erityisesti piaffe on visuaalisesti hyvin kaunista katseltavaa. Kentällä työskentelyn lisäksi ori nauttii suunnattomasti maastoretkistä, ja yleensä treenin päätteeksi orin kanssa käydäänkin lähimetsässä vetämässä loppukäynnit. Spionilla ei ole juuri hypätty, mutta irtona ori ponnistaa metrin verran. Ori toimii myös kärryjen edessä, eritoten yksilövaljakossa. Se on herkkä ja kuuntelee ohjastajaa tarkasti, joskin ei siedä paljoa virheitä ohjastajalta. Ori myös saattaa kuumua aika äkkiä, jolloin ohjastaja saa ja joutuu toisinaan pidätellä oria enemmänkin. Tasoltaan ori on vielä noviisi.
Valmennukset ja päiväkirja
Valmennus Storywoodsissa 11.2.2021, valmentaja Minni Ratsukko oli juuri lopettanut verryttelyt kun saavuin paikalle. Tervehdittyäni ratsastajaa ja esiteltyäni itseni tuolle, esitteli tuo itsensä Meliseksi sekä ratsunsa Spioniksi. Vaihdoin ratsastajan kanssa vielä muutaman sanan siitä millainen noiden yhteinen taival oli ollut sekä millaisiin asioihin tänään haettaisiin vahvistusta. Melise saikin hakea Spionin reippaaseen käyntiin ja käynnissä ratsastaja sai ensin koota käyntiä. Spion kuunteli ja toteutti ratsastajansa pyynnöt hyvin joten ei mennyt kauaakaan ennen kuin Melise sai antaa ratsunsa kävellä vapaata käyntiä ja vaihtaa suuntaa, ennen kuin sama tehtävä suoritettiin myös toiseen kierrokseen. Kun Spionin käynnin kokoaminen onnistui molemmissa kierroksissa, sai ratsukko siirtyä raviin ja ensin hakea vain hyvän tempon raviin ennen kuin Melise sai ensin pyytää Spionia kokoamaan myös raviaan. Orin askellus näytti todella näyttävältä ja muutaman kokoamisen jälkeen molemmissa kierroksissa Melise sai alkaa pyytämään Spionia lisäämään raviaan. Heti ensimmäisestä lisäyksestä asti tehtävä sujui mainiosti joten ratsukko sai siirtyä nopeasti koottu ravi-lisätty ravi-koottu ravi vaihtoihin. Koska itse suorituksissa ei ollut mitään ongelmaa pidettiin tässä tehtävässä focus siirtymisissä ja siinä että ne olisivat napakoita ja oikea-aikaisia. Isojakaan muutoksia Melisen ei tarvinnut tehdä jotta Spion vastasi toisen apuihin juuri oikealla tavalla ja tehtävä saatiin sulavaksi molemmissa kierroksissa. Lopulta annoin Meliselle luvan siirtää Spionin laukkaan ja hakea ensin hyvän keskilaukan, ennen kuin ratsukko saisi tehdä vielä laukassa koottu laukka – keskilaukka – koottu laukka siirtymisiä. Spionin into ja ilo työntekoa kohtaan oli huomattavissa koko valmennuksen ajan ja ori tuntui vastaavan juuri oikealla tavalla ratsastajansa pienimpiinkin apuihin joten tehtäviin ei tarvittu montaakaan toistoa jotta ne olivat entistä parempia. Tehtävän sujuessa sai Melise aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt samalla kun kehuin ratsukkoa ennen poistuimistani paikalta. Päiväkirjamerkintä 7.2.2021, omistajan kirjoittama "Storywoodsin ensimmäinen osakilpailu on takana. Kisasimme Spionin kanssa vaativa A sekä Intermediate I-luokissa, joista jälkimmäinen oli Cup-luokka. Meillä meni aika keskinkertaisesti, aamupäivän luokassa sijoituttiin viidensiksi tuloksella 67,308 %, mutta Cup-luokan suoritus meni paljon heikommin, prosentteina 58,200. Viikonloppua varten treenaaminen oli jäänyt hieman vajaaksi maneesittomuuden sekä viikkoja kestäneiden jäätävien pakkasten takia sekä osin oman laiskuuteni takia, joten ihmekös että kilpailut eivät sujuneet erityisen hyvin. Myös valmentajan puute vaikuttaa kaikkeen, nyt kun ei ole sitä vakituista valmentajaa, joka seuraisi meidän edistymistä ja tarvittaessa rääkkäisi minua niin pitkään että oppisin pitämään ne nyrkit oikealla kohdalla ja oikein päinkin, on kehittyminen tyssännyt. Spion meni radalla muuten hyvin, mutta oma sen hetkinen asenne vaikutti niin pahasti, että hevosellakin laski mielenkiinto ja alkoi vastustelemaan pyyntöjä... Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ensi viikonlopun osakilpailua varten treenaamme ahkerammin ja yritämme saada kummallekin, hevoselle että itselleni, paremman kisamoodin päälle. Ja jatkamme sen sopivan valmentajan etsimistä... Johanilla ja Bajonetilla sentään meni aika hyvin, 5. sija Cup-luokasta HeB tasolta. Kilpailut olivat ratsukon ensimmäiset yhteiset joten ylpeä saa olla heidän suorituksistaan!" Kilpailukalenteri
Arvokilpailut
07.02.2021 Storywoods Dressage Cup 1. osakilpailu, Vaativa A - 5/9 (67,308 %) 07.02.2021 Storywoods Dressage Cup 1. osakilpailu, Intermediate I (Cup luokka) - 11/13 (58,200 %) 14.02.2021 Storywoods Dressage Cup 2. osakilpailu, Vaativa A - 4/6 (63,269 %) 14.02.2021 Storywoods Dressage Cup 2. osakilpailu, Intermediate I - 3/11 (67,600 %) 27.12.2023 Stable Misang, Intermediaire I - 1/16 80.970 % 19.04.2024 NLD Tulip Carnival, Stal Groenendaal, Kür: Intermediate II - 25/61 (68.885 %) 19.04.2024 NLD Tulip Carnival, Stal Groenendaal, Grand Prix Special - 58/72 (53.204 %)
Omistaja
MELISE PAIJONMAA Syntynyt 18.07.1990 Inarissa Inarilainen, nykyisin olosuhteiden (=hevoset ja kilparatsastus) pakosta asustelee Etelä-Suomessa. Kilpailee kouluratsastuksessa Intermediate I-tasolla itävaltalaisen puoliveriorin Spionin kanssa, tähtäimessä GP. |