Trakehneninhevosori, 160 cm
Musta (Ee/aa)
S. 12.12.2022, nyt 7v
Yleisratsu, ko: VaB re: 130 cm ke: CIC3
Om. Kyttylä Riding & Magnus A. (VRL-01544)
Kasv. Irena Yurinova, , EVM
Kisaaja Magnus Antonini, ES
3v 07.12.2023, 8v 29.08.2025 (oma ik.)
Saavutukset & meriitit
KTK-III (2025), menossa uudestaan KTK
Fn (2025)


Bergamot on ihastuttava herrasmies, jonka kanssa on ilo työskennellä. Kasvattajansa Irena Yurinova kertoi, että ori oli jo varsasta lähtien ollut hyvin kiinnostunut ihmisistä, jopa paimenkoiramaisen utelias, joka suorastaan odotti tekemistä. Olihan sillä tietty myös omat varsamaiset kujeensa ja paljon omaa tahtoa, saattoi vaikkapa kesken riimussakulkemisharjoituksen yrittää ottaa hatkat tai muuten pistää jarrut pohjaan, luimistaa korvansa niskanmyöteisesti ja sanoa "nyt riittää", mutta huonoja päiviä nyt on kaikilla. Enimmäkseen Bergamot oli kuitenkin aina reippaasti ihmisten perässä. "Jos Bergamot olisi ollut tamma, en olisi sitä myynyt. Valitettavasti talliini ei vain oria mahtunut ja ruunana sillä ei olisi jalostusarvoa, joten mieluummin laitoin sen myyntiin." Irena oli todennut.
Irenan sanat uteliaasta ihmisystävällisestä "varsasta" pitävät edelleen paikkansa. Bergamot hörisee iloisesti kun ihminen lähestyy orin karsinaa, oli tällä sitten mukanaan satula, herkkuja tai matolääke.
Sukutiedot
![]() m trak-o, 164 cm - EVM |
{ |
![]() rn xx-o, 165 cm |
{ |
Pilot xx |
Julia xx | ||||
![]() rt trak-t, 161 cm |
{ |
Boris xx | ||
Balemila | ||||
![]() tprt trak-t, 161 cm - EVM |
{ |
![]() prt trak-o, 165 cm |
{ |
Arkadiusz |
Schönheit | ||||
![]() rn trak-t, 158 cm |
{ |
Pompei | ||
Baulina |
Sukuselvitys
Isä Baptiste on menestyksekäs venäläinen korkean täysiveriprosentin omaava urheiluhevonen. Kenttäratsastuksessa aina CIC4-luokissa asti startannut trakehnerori on kerännyt paljon sijoituksia kansainvälisistä kilpailuista sekä voittanut useita mestaruuksia kotimaassaan. Orilla on kolmisenkymmentä jälkeläistä Venäjällä sekä useita maan ulkopuolella, muunmuassa Baltian maissa, Saksassa ja Puolassa.
Emä Belagia on laajat valkoiset merkit omaava tummanpunarautias tamma. Belagia on rauhallinen ja säyseä, ratsuna virkeä mutta hyvin kuuliainen. Tamman kanssa on kilpailtu esteratsatuksessa 100 cm-luokissa sekä kouluratsastuksessa vaB-tasolla kohtuullisella menestyksellä, tamma on toiminut myös terapiaratsuna sen rauhallisen luonteen ansiosta. Belagia viettää siitostamman elämää Yurinovan ratsutallilla.
Emänisä Szpak edusti puolalais-saksalaista trakehnerlinjaa. Vaikka Irenan perheen siittolassa onkin kasvatettu trakehnereita useampi vuosikymmen käyttäen vain Venäjältä löytyvää hevoskantaa, Irena oli päättänyt tuottaa Puolasta uuden jalostusoriin "testiksi" - eikä hänen tarvinnut pettyä. Vaikka oriita ei ehditty käyttää kuin seitsemälle tammalle ennen hevosen äkillistä tapaturmaista kuolemaa, on orin jokainen jälkeläinen ollut mainioita kilparatsuja tai hedelmällisiä siitostammoja. Szpak periytti varsoilleen sekä raamikasta että hyväryhtistä urheiluhevosen rakennetta, kuin myös ennen kaikkea rauhallista ja tervettä luonnetta. Voi siis todeta, että tästä orilinjasta tulee tasapainoisia hevosia, ja sen näkee Bergamotissakin asti. Vielä Puolassa asuessaan Szpakilla kilpailtiin esteratsastuksessa (tuloksia löytyy ainakin 130 cm-luokista), Venäjälle muuttaessa oriilla ei juuri kilpailtu.
Jälkeläiset
s. 21.4.2025 trak-t Vesuvia, e. Vivani
Just Peachy siemennetty, laskettu aika kevät 2026
Päiväkirja & valmennukset
Syksyllä 2024, päiväkirjamerkintä Muurtoilassa asuessaan (kirj. om.)
"Mierda!" Magnus karjaisi lyödessään kyynärpäänsä tuolin reunaan. Mies piti kättään ojossa ja hieroi toisella kädellään kyynärpäätään tuskainen ilme kasvoillaan. "Miten voikin sattua näin paljon!"
"Mitäs täällä metelöidään?" kuului naisen ääni. Magnus käännähti tuolissaan katsomaan toimistoon tullutta Ninaa, jonka siniharmaat isot silmät katselivat pyöreiden, vesipisaroilla kuorrutettujen silmälasien takaa. Tunnistettuaan huoneeseen tulleen henkilön, Magnus kääntyi saman tien takaisin tietokoneensa ääreen.
"Ei tässä mitään, löin vain käteni. Oletko tekemistä vaille?" hän kysyi. "Voisitko laittaa Pedron kuntoon, menisin ratsastamaan sillä heti kun saan nämä laskutukset asiakkaille tehtyä."
"Tottakai. Laitanko suojat myös jalkaan?" Nina kysyi selkänsä hänelle kääntäneeltä Magnukselta. "Joo. Laita. Kiitos."
Nina teki työtä käskettyä ja lähti hakemaan oria tarhastaan. Musta märkä ori käveli korvat hörössä Ninaa vastaan ja hamui naisen kämmentä herkkupalojen toivossa. "Kohta saat, kohta saat." Nina kaivoi taskustaan sokeripalan ja tarjosi sen hevoselle. "Et sitten kerro omistajallesi, ethän?" Nina kiinnitti narun orin riimuun ja lähti taluttamaan hevosta kohti tallia.
Nina harjasi ja puhdisti hevosen, varusti tämän ja hetken päästä Magnus tulikin jo talliin.
"Täydellinen ajoitus, Pedro on valmis!"
"Kiitos", Magnus vastasi. "Itseasiassa ajattelin että sinä voisit mennä Pedrolla. Haluan nähdä, miten teillä sujuisi yhteistyö."
"Ai. No mikäpäs siinä."
Ninaa vähän ihmetytti, sillä harvemmin Magnus laittoi häntä ratsastamaan tallin uusimmilla hevosilla, olihan hän muutenkin vain hevostenhoitaja eikä mikään liikuttaja saati ratsuttaja, mutta kyllä hän Pedrolla tietenkin menisi kun kerta pyydettiin.
Nina ratsasti alkuverryttelyt pitkin ohjin, jonka jälkeen aloitti käyntityöskentelyn. Hän ratsasti maneesin kulmat tarkasti ja teki aina jokaisen sivun keskeltä voltin, sitten saman homman toiseen suuntaan, jonka jälkeen he siirtyivät raviharjoituksiin. Raviin siirtyessä Pedro alkoi heittelemään päätään ja yritti kaahottaa sisälapa edellä, mutta Nina sai ratsastettua hevosen kuulolle ja rennommaksi. He tekivät samoja harjoituksia kuin käynnissä: kulmat oikomatta ja voltit sivujen keskeltä. Ensin harjoitusravissa, sitten kevyessä. Harjoitusten sujuessa Nina hidasti orin käyntiin ja antoi sille pitkät ohjat; oli hyvä pitää pieni tauko ennen harjoitusta laukassa.
Nina otti taas tuntuman, ratsasti pitkän sivun alkuun ja pyysi Pedron laukkaan. Pedro nosti siistin, voimakkaan laukan, jossa liikuttiin aina seuraavan pitkän sivun loppuun. Pedro kulki tässä vaiheessa jo pyöreästi ja rennosti ja hyvin takaosaansa käyttäen, päätänsäkään hevonen ei enää viskonut. Nina teki vielä muutamat laukannoston kumpaankin suuntaan ja lopetti ratsastussession kun hevonen oli mielestään parhaimmillaan.
"Tämä on ihan uskomattoman kivan oloinen hevonen!" Nina kehui hevosta suupielet korvissa asti. "Se kuuntelee apuja hyvin eikä yritä mitään omia juttuja."
"Se liikkuu kyllä hyvin. Jos sinua yhtään kiinnostaa, saat mennä sillä enemmänkin ja vaikka alkaa valmentautumaan, sehän on ihan passelin kokoinenkin vielä sinulle."
"Joo no Langlyyn verrattuna on iso mutta kyllä mun jalat silti riittää." Nina naurahti takaisin. "Mutta kuulostaa hyvältä! Nyt kun Langlyäkään ei enää ole, niin eihän mulla ole kunnon kisahevostakaan..."
Lopuksi he kävivät vielä valokuvaamassa oria Muurtoilaan menevällä hiekkatiellä. Täytyyhän sitä aina taltioida poseerauskuva uudesta asukkaasta!
Kilpailukalenteri
Näyttelytulokset
Vanhalla rakennekuvalla
04.11.2024 PKK Stable Misang, rakenne: Orit - EO-sert - tuom. Marjahilla
10.11.2024 PKK M & M Barocco, Rakenne: Puoliveriset - EO-sert - tuom. ScrewDriver
10.11.2024 PKK Stal Felis, Rakenne: Puoliveriorit - EO-sert - tuom. aksu
03.05.2025 PKK Lukariksen Hevoskeskus, Rakenne: Orit - KTK-sert - tuom. Ainu
Uudella rakennekuvalla:
26.08.2025 PKK 7oaks Eventing, Rakenne: Hevosorit - KTK-sert - tuom. Khaos
09.09.2025 PKK Wechsler Stud, Rakenne: Hevosorit - LKV KTK-sert - tuom. aksu
14.09.2025 PKK Oriasema Chronos, Rakenneluokka: Puoliveriorit - LKV KTK-sert - tuom. Khaos
Arvokilpailut, tarinallisesti merkittävät & villit kilpailut
30.08.2025 USA ERJ Power Jump 2025, Sunny Horse, Kutsuvierasluokka (130 cm) - 8/28 4 vp 64.448 s (tuotos)
31.08.2025 USA ERJ Power Jump 2025, Sunny Horse, Arvoluokka (130 cm) - ????? tuloksissa virhe
ERJ (16 sij.)
13.04.2025 ERJ Stall Fernweh, 80 cm - 4/40
20.04.2025 ERJ Stall Fernweh, 80 cm - 5/40
22.04.2025 ERJ Stall Fernweh, 80 cm - 3/40
24.04.2025 ERJ Stall Fernweh, 80 cm - 5/40
27.04.2025 ERJ Stall Fernweh, 80 cm - 1/40
02.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 2/40
03.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 5/40
04.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 3/40
05.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 2/40
14.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 6/67
15.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 5/67
16.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 110 cm - 1/64
17.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 5/67
19.08.2025 ERJ Stall Fernweh, 100 cm - 2/67
16.09.2025 ERJ Holmberg, 110 cm - 3/39
17.09.2025 ERJ Holmberg, 110 cm - 3/39
19.09.2025 ERJ Holmberg, 110 cm - 4/39